PlusTerveys Hanna Oksala

Hammaslääkäri

Hanna
Oksala

Erikoishammaslääkäri, Terveydenhuolto

Olen valmistunut Turun yliopistosta hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1994 ja terveydenhuollon erikoishammaslääkäriksi vuonna 2007. Olen toiminut heti valmistumiseni jälkeen yksityisellä puolella Pohjanmaalla kymmenen vuoden ajan yksityisenä hammaslääkärinä ja nyt viimeisen kymmenen vuoden ajan olen toiminut Varsinais-Suomessa pääasiassa julkisella puolella terveyskeskuksessa sekä Turun kaupungin opetushammashoitolassa. Lisäksi olen ollut  useita vuosia osa-aikaisesti yliopisto-opettajana Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella. PlusTerveys Terveyspoukamassa olen aloittanut syksyllä 2019. Olen koulutukseltani myös hallintotieteiden maisteri ja minulla on hammaslääkärikouluttajan erityispätevyys.

Hammaslääkärinä olen positiivinen, huolellinen ja lämminhenkinen. Huomioin asiakkaani kokonaisvaltaisesti ja pyrin auttamaan heitä parhaani mukaan niin pienissä kuin suurissakin huolissa. Pyrin saavuttamaan työssäni rauhallisen, rennon ja luottamuksellisen suhteen. Nautin ihmisten auttamisesta ja vastaanotolleni ovat tervetulleita erityisesti myös pelkopotilaat. Kerron aina asiakkaalleni, mitä teemme hoidon aikana ja yleensä se helpottaa heidän oloaan ja lieventää jännitystä. Teen perushammashoitoa ja kehitän jatkuvasti osaamistani asiakkaideni parhaaksi.

 

Sydämellisesti tervetuloa vastaanotolleni!

Toimipisteet joissa työskentelen