Yleiset evästekäytäntömme

Käytämme verkkopalveluissamme evästeitä toimintojen ja käyttökokemuksen parantamiseksi. 

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle (kännykkään, tabletille, tietokoneelle). Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Evästeiden avulla voimme kerätä tietoja siitä, miten ja milloin palvelujamme käytetään: esimerkiksi miltä sivulta käyttäjä on siirtynyt palveluun, milloin ja mitä www-sivujamme käyttäjä on selannut, mitä käyttäjä on nähnyt ja klikannut, mitä selainta käyttänyt, mikä on näytön tarkkuus, laitteen käyttöjärjestelmä ja sen versio. Nämä tiedot auttavat palvelujemme kehityksessä.

Evästeet auttavat meitä keräämään tietoja siitä, kuinka vierailijat käyttävät sivustoamme, esimerkiksi kuinka pitkään he milläkin sivulla viipyvät. Näiden tietojen avulla analysoimme, mitä meidän tulee tehdä sivustomme hyödyllisyyden ja käytettävyyden parantamiseksi. Käytämme näitä samoja tietoja käyttäjiä kiinnostavan sisällön tunnistamiseen, sivuston ominaisuuksien testaamiseen ja optimoimiseen sekä sivustoon ja sen käyttöön liittyvien ongelmien etsimiseen. Teemme tämän käyttämällä evästeitä, jäljitteitä ja muita tekniikoita (niistä tarkemmin alla).

Emme käytä evästeitä henkilöllisyytesi selvittämiseen. Käyttäjää ei edes voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Emme myöskään yhdistä IP-osoitettasi sinuun tai kerää mitään tietoja, joista henkilöllisyytesi selviäisi suoraan, ellet vapaaehtoisesti lähetä meille näitä tietoja. Tällaisia vapaaehtoisia tietojen antamisen tilanteita ovat mm.  kun käytät nettiajanvaraustamme, täytät palautelomakkeemme tai vastaat kyselyymme, osallistut kilpailuun tai arvontaan tai lähetät meille sähköpostia.

Kun syötät tietojasi nettiajanvaraukseemme tai kirjaudut PlusPalveluumme, voidaan evästeillä kerättyä tietoa liittää tunnistettuun käyttäjään yksityisyydensuojaa koskevan lainsäädännön ja palvelun rekisteriselosteen mukaisesti. 

Kun käytät sivustoamme, sivusto saattaa sijoittaa evästeitä tietokoneellesi. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden vastaanottamisen. Mikäli et halua vastaanottaa näitä evästeitä, suosittelemme, että muutat selaimesi asetuksia.

Olemme tässä kuvanneet käytössä olevia evästeitä. Kaikki evästeet eivät ole käytössä koko ajan ja kaikilla sivuillamme. 

Toiminnallisuusevästeet

Toiminnallisuusevästeet auttavat muistamaan tiettyjä käyttäjän ennalta määrittämiä asetuksia, kuten kieli tai sijaintimaa, joiden avulla käyttäjä tunnistetaan, kun hän palaa sivustolle. Nämä evästeet eivät kerää tietoa, joilla käyttäjä voidaan tunnistaa ja kaikki tiedot kerätään anonyymisti. On syytä huomioida, että jos liikkumiseen tai sivun toimintaan liittyvät evästeet kytketään pois päältä tai poistetaan, on mahdollista, etteivät kaikki sivun toiminnot toimi tarkoituksenmukaisesti, jolloin tämä voi heikentää sivuston toiminnallisuutta ja käyttökokemusta. Toiminnallisuusevästeet ovat automaattisesti käytössä ja ne voidaan poistaa käytöstä vain selaimen asetuksista.

Lähde

Nimi

Verkkotunnus

Kerätty tieto

Tarkoitus

Drupal (sivuston alusta-järjestelmä) has_js plusterveys.fi Pitää sisällään tiedon, onko käyttäjän selaimessa JavaScript käytössä. Sivuston toimintojen tarjoaminen käyttäjän selaimeen sopivassa muodossa.
Drupal (sivuston alusta-järjestelmä)

Drupal.session_

cache.ip_geoloc

plusterveys.fi Selaimen sijaintiteto Sisällön esittäminen käyttäjän sijainnin perusteella. Hyödynnämme sijaintitietoa lähimpien toimipisteiden näyttämisessä.
         

 

Analytiikan mahdollistavat evästeet 


Analytiikan mahdollistavat evästeet auttavat kävijämäärien ja sivuston käytön tilastollisessa seurannassa. Näiden evästeiden avulla on mahdollista kerätä tietoja sivustomme käytöstä, mukaan lukien valinnat, joita käyttäjät tekevät sivustolla liikkuessaan. Näiden avulla voimme mitata sivuston toimivuutta ja parantaa palveluamme. 

Luomme myös tilastotietoja ja tietojen koontiraportteja sisäiseen käyttöön ja jaamme niitä PlusTerveys -konserniin kuuluvien yritysten, kumppaniemme ja mainostajiemme käyttöön. Kolmannen osapuolen analytiikkaratkaisuiden toimittajat voivat myös luoda ja julkaista koontiraportteja kerätyistä tiedoista. Tilastotiedot ja koontiraportit eivät sisällä tietoja, jotka voidaan kytkeä yksittäisiin sivuston käyttäjiin.

Käytämme sivustollamme Googlen Analytics -palvelua sivustomme käytön seurantaan. 

Google Analytics
Lisätietoja Google Analyticsin tietojen keruusta

Analytiikan evästeitä käytämme keräämään omista verkkopalveluista tietoa käyttäjän selailusta. Tietoja keräämme ymmärtääksemme paremmin verkkosivustojemme käyttöä ja toimivuutta.

Lähde

Nimi

Verkkotunnus

Kerätty tieto

Tarkoitus

Google Analytics _ga google-analytics.com Kerää selaimen yksilöiviä evästeitä Tätä evästettä käytetään erottamaan yksittäiset kävijät määrittämällä satunnaisesti luotu luku asiakkaan tunnisteeksi. Sitä käytetään kävijöiden, istunto- ja kampanjatietojen laskemiseen sivustojen analyysiraportteihin. 
Visual Website Optimiser, Wingify _vwo_uuid_v2 visualwebsiteoptimizer.com Testin ollessa käynnissä: anonymisoitu IP-osoite, aikaleima, kävijöiden määrä, konversioiden määrä, revenue. Ei kerää yksilöivää dataa. Verkkosivun käytettävyystyökalu: A/B-testaus, klikkauskartat, konversio-optimointi.
Crazy Egg, Google Optimize _cfduid,_ga .crazyegg.com, .optimize.google.com Testin ollessa käynnissä: anonymisoitu IP-osoite, aikaleima, kävijöiden määrä, konversioiden määrä. Ei kerää yksilöivää tietoa. Verkkosivuston käytettävyystyökalu, A/B-testaus, klikkauskartat, heatmaps.

 

Mainosevästeet 

Keräämiämme tietoja voidaan käyttää myös markkinointiin. 

Käytämme evästeitä mainonnan kohdentamiseen ja seurataksemme tekemämme mainonnan toimivuutta. Voimme kerätä esimerkiksi tietoa käyttäjien toimista mainoskampanjoidemme osalta selvittääksemme, mitä mainoksia on klikattu ja onko niiden perusteella tehty tavoittelemiamme valintoja, kuten esimerkiksi siirrytty sivustollamme ajanvaraukseen. 

Kohdistamme mainoksia asiakkaillemme yhteistyössä markkinointikumppaneidemme kanssa. Kun käyt sivustollamme tai kolmannen osapuolen sivustolla tai klikkaat PlusTerveyden mainosta, selailuasi saatetaan seurata evästeillä. Markkinointikumppanimme luovat evästeet mainostaakseen palvelujamme muilla sivustoilla. Markkinointikumppanimme saattavat toimittaa omia evästeitään, jotta he voivat näyttää mukautettuja PlusTerveyden palveluihin liittyviä mainoksia. He saattavat käyttää evästeitä seuratakseen, mitä mainoksia olet nähnyt ja mistä mainoksista tunnut olevan kiinnostunut.

Nämä evästeet auttavat kohdentamaan mainontaa selailun perusteella. Esimerkiksi, kun netin käytön selailuvalinnoilla osoitat kiinnostusta johonkin aiheeseen, tätä tietoa voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen sinulle näihin aihepiireihin ja asioihin liittyen. Mainonnan evästeitä käytetään tunnistamaan käyttäjän selain, jotta hänelle voidaan näyttää mainoksia muilla mainostajan verkostoon kuuluvilla sivuilla.

Me emme myy tai luovuta henkilökohtaisia tietojasi konsernimme ulkopuolisille. Toisinaan jaamme sivuston yleisiä käyttötilastoja markkinointi- ja liiketoimintakumppaneidemme kanssa. Näiden tietojen avulla ei ole mahdollista selvittää käyttäjien henkilöllisyyttä. 

Lähde

Nimi

Verkkotunnus

Kerätty tieto

Käyttötarkoitus

Doubleclick dsid, ide, _drt, id .doubleclick.net Yksilöity anonyymi satunnainen tunniste Kohdentaa mainoksia niiden tuotteiden mukaan, mitä kävijä on sivuilla aiemmin katsonut.
Adform C, cid, uid track.adform.net, .adform.net Kerää anonymisoitua evästetietoa: satunnainen ID-tunniste, opt-in/opt-out –mahdollisuus, tietoa kampanjan/mainonnan toimivuudesta sivuilla. https://site.adform.com/privacy-center/platform-privacy/opt-out/ Ohjelmallisen ostamisen ja monikanavaisen mainonnan alusta: kohdennettua mainontaa.
Google Ads _ga .ads.google.com Kerää anonymisoitua evästetietoa: satunnainen ID-tunniste, seurataan mitä mainoksia on klikattu ja miten sivustolla on käyttäydytty. EI kerää yksilöivää tietoa. Konversioseurantaominaisuus käyttää evästeitä. Kun käyttäjä klikkaa mainosta, se lisää evästeen käyttäjän tietokoneelle mainoksesi tuottamien myyntien ja muiden konversioiden seuraamiseksi. Uudelleenmarkkinoinnissa mainoksia kohdennetaan sivustolla käyneille vierailijoille.

Sosiaalinen media

Sosiaalisen median evästeitä käytetään tunnistamaan käyttäjä sosiaalisen median palveluissa, jotta hän voi esimerkiksi nappia painamalla jakaa artikkeleita. Näillä evästeillä voidaan myös kohdentaa mainontaa. Käytämme sivustollamme Facebookin ”jäljite pikseliä” mm. Facebook -mainoskampanjoiden kohdentamiseksi ja mainosten toimivuuden seuraamiseksi.

Facebook Custom Audience Pixel
Lisätietoja Facebookin tietojen keruusta

Lähde

Nimi

Verkkotunnus

Kerätty tieto

Tarkoitus

Facebook Facebook Custom Audience www.facebook.com Listojen sisältö Kohdennettu Facebook-mainonta: käytetään yrityksen CRM-listaa, jolla Facebook laatii Custom Audience –listan mainoskampanjoita varten.

 

Miten voit kieltäytyä evästeistä tai hylätä ne?

Olet tervetullut käyttämään sivustoamme myös ilman evästeitä. On hyvä huomioida, että jotkin evästeet ovat välttämättömiä sivuston toimivuuden kannalta ja että osin sivustomme ei ehkä toimi aivan optimaalisesti, jos evästeiden käyttö estetään. Mikäli haluat kuitenkin poistaa toiminnalliset evästeet käytöstä, voit tehdä sen selaimesi asetuksista. Jos haluat muuttaa muita evästeasetuksiasi, klikkaa tästä.

 

Tarjouksia ja ajankohtaista