Tietoa meistä

PlusTerveys on yksi Suomen suurimmista yksityisistä terveydenhuollon palvelujen tuottajista.

Tarjoamme suun terveyden ja mielenterveyden palveluja valtakunnallisesti.

Suomalaista terveydenhuoltoa ammattilaisen omistamana

PlusTerveys on yksi Suomen suurimmista yksityisistä terveydenhuollon palvelujen tuottajista. Olemme poikkeuksellinen yhtiö suomalaisessa terveydenhuollossa: yrityksen pääomistajia ovat meillä työskentelevät hammaslääketieteen, lääketieteen sekä hallinnon ammattilaiset.

Tämä tarkoittaa, että toimintaamme ohjaa ennen kaikkea hoidon laatu, potilastyön kehittäminen ja pitkäjänteinen terveydenhuollon rakentaminen Suomessa. Yritystämme kehitetään pitkäjänteisesti erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten ja potilaiden näkökulmasta. Olemme alan pioneerejä, ja olemme uudistaneet yksityisen terveydenhuollon toimintamalleja perustamisestamme 1978 lähtien.

Ammattilaisten omistajuus näkyy arjessa esimerkiksi:

  • Laadukkaan potilastyön vahvana roolina päätöksenteossa
  • Yrittäjyyden tukemisena
  • Vahvan paikallisuuden ja valtakunnallisen verkoston uniikkina yhdistelmänä

Avainluvut

  • Perustettu vuonna 1978
  • Noin 80 hammaslääkäriasemaa
  • Noin 60 eri paikkakunnalla
  • 8 mielenterveyspalveluiden toimipistettä
  • 100% kotimainen omistus

Hammashoito

Meille jokainen suu on tärkeä ja ansaitsee parasta, yksilöllistä hoitoa. Siksi paikalliset hammaslääkärimme ovat apunasi ympäri Suomen. Voit varata ajan hammashoitoon verkossa tai puhelimitse juuri sinulle sopivalta toimipisteeltä.

Mielenterveys

Tarjoamme lämminhenkisiä ja monipuolisia mielenterveyspalveluja. Ammattilaisemme auttavat sinua arkeasi ja mieltäsi painavissa haasteissa. Meillä pääset mm. psykiatrin, psykoterapeutin tai psykologin vastaanotolle toimipisteillämme tai etänä.

Yrityspalvelut

PlusTerveys Yrityspalvelut on lääketieteen ammattilaisten luotettava kumppani. Autamme lääketieteen ammatinharjoittajia keskittymään kliiniseen työhön tarjoamalla pienyrittäjän arkea helpottavia palveluja. Autamme perustamaan oman yrityksen ja pitämään taloushallinnon langat käsissä.

Työterveyshammashoito

Hammashoitopalvelut voi myös ottaa osaksi työterveyttä. Työterveyshammashoito voi olla veroton henkilöstöetu ja yritykselle vähennyskelpoinen kulu. Sopimus työterveyshammashoitoon tehdään aina yrityksen omiin tarpeisiin sopivaksi – oli kyseessä sitten yhden tai useamman hengen yritys.

Organisaatiomme

PlusTerveys-konsernin hallitus

  • Puheenjohtaja Ossi Pohjola, Luk, Vihti​
  • Timo Kauppila, erikoislääkäri, Helsinki​
  • Matti Pöyry, erikoishammaslääkäri, Helsinki​
  • Henri Kiviaho, hammaslääkäri, Jyväskylä​
  • Petri Lahdentausta, erikoislääkäri, Helsinki

PlusTerveys-konserni


PlusTerveys-konserniin kuuluvat emoyhtiö PlusTerveys Oy sekä suun terveydenhuollon palveluja tuottavat tytäryhtiöt

  • PlusTerveys Hammasklinikat Oy​
  • Hammasklinikka Rytivaara Oy​
  • Hammassirkku Oy​
  • Kokko-Dent Oy
  • Laitilan Hammas Oy​
  • Tempodent Oy​

PlusTerveys-konsernin johtoryhmä

  • Joni Aaltonen, Toimitusjohtaja​
  • Seija Nurmi, Operatiivinen johtaja (PlusTerveys Hammasklinikat)​
  • Ville Valkama, Liiketoimintajohtaja, Pohjoinen​
  • Aki Ahonen, Liiketoimintajohtaja, Etelä​
  • Carola Valkama, Liiketoiminta- ja henkilöstöjohtaja​
  • Marleena Bask, Markkinointi- ja strategiajohtaja​
  • Piia Klemetti, Talous- ja rahoitusjohtaja​
  • Marko Savolainen, Lakiasiainjohtaja​
  • Pertti Patinen, Lääketieteellinen johtaja

Toimintamme nojaa arvoihimme

Olemme asiakkaan luottamuksen arvoisia. Asiakkaamme voivat luottaa saamansa hoidon ja palvelun laatuun sekä toimintamme vastuullisuuteen. Luotamme myös toisiimme ja työskentelemme yhdessä vahvistaen omalla toiminnallamme keskinäistä avoimuutta.

Kohtaamme aina ihmisen, yksilön. Ensiluokkainen palvelukokemus ja yksilöllisiin tarpeisiin perustuva hoito ovat toimintamme perusta.​

Vastaanottomme edustavat meillä työskenteleviä ammattilaisia ja tarjoavat parhaat edellytykset asiakkaidemme hoitamiseen.​

Vastaanotollemme on helppo tulla missä päin Suomea tahansa, ja henkilöstömme on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista hoitoa. Valtakunnallinen palveluverkostomme muodostuu paikallisista toimijoista, jotka yhdessä tekevät meistä maanlaajuisen, suomalaisen PlusTerveyden.

Olemme ylpeitä asiakkaidemme terveyden hyväksi tekemästämme työstä. Vankka ammattitaito ja jatkuva osaamisen kehittäminen mahdollistavat laadukkaan lopputuloksen.​

Terveyspalveluja ihmiseltä ihmiselle

PlusTerveys on vuonna 1978 perustettu suomalainen terveyspalveluyritys.

Tarjoamme valtakunnallisesti kattavat palvelut perushammashoidosta vaativiin erikoishammaslääkäripalveluihin yhdistäen alan kokeneet ammattilaiset, korkealaatuisen hoidon ja tutkittuun tietoon perustuvat toimintamallit. Palvelemme suunterveyden osalta niin yksityis-, vakuutus- kuin työterveyden asiakkaita. Tarjoamme moniammatillisia mielenterveyspalveluja etäpalveluna sekä kahdeksalla toimipaikalla.

PlusTerveys-konsernin palveluverkosto kattaa noin 80 hammasklinikkaa sekä 8 mielenterveystoimipistettä noin 60 paikkakunnalla ympäri Suomen. Olemme Suomen suurimpia suun- ja mielenterveyden palveluiden toimijoista.

PlusTerveyden asiakastyytyväisyys on erinomaisella tasolla, NPS-lukumme oli vuonna 2025 96. Meillä työskentelee yli 1 100 terveydenhuollon ammattilaista.

PlusTerveys-konserniin kuuluvat emoyhtiö PlusTerveys Oy sekä suun terveydenhuollon palveluita tarjoavat tytäryhtiöt PlusTerveys Hammasklinikat Oy, Hammasklinikka Rytivaara Oy, Hammassirkku Oy, Kokko-Dent Oy, Laitilan Hammas Oy sekä Tempodent Oy.

PlusTerveys ota yhteyttä

Yhteystiedot