Kruunu sopii erityisesti laajasta reikiintymisestä kärsineen ja monesti paikatun hampaan korjaamiseen. Kun reikiintyminen on edennyt tarpeeksi pitkälle, on hampaan rakenne heikentynyt eikä sitä enää pystytä korjaamaan paikkaamalla. Tällaisessa tapauksessa vaurioitunut hammas voidaan korjata kruunulla. Kruunuttamisen ansiosta tilalle saadaan kestävä, kaunis ja toimiva hammas, jota ei erota aidosta.

Reikiintymisen lisäksi hammaskruunu voi olla ratkaisu väri- tai asentovirheestä kärsivälle hampaalle. Tällöin hammaskruunulla voidaan parantaa erityisesti hampaan ulkonäköä. Hammaslääkäri ottaa hampaasta jäljennöksen, jonka perusteella valmistetaan yksilöllinen kruunu.  Vaurioitunut luonnollinen hammas hiotaan pieneksi tukipilariksi, johon kruunu kiinnitetään.

Hammaskruunu suunnitellaan hammasrivistöön sopivan näköiseksi hampaan toiminnan ja potilaan toiveiden mukaan.

Hammaskruunun kiinnittäminen

Hammaskruunulla voidaan siis korjata tai korvata yksittäisen hampaan ikenen päällä oleva näkyvä osa. Se liitetään pysyväksi osaksi luonnollista hammasta, hampaan omaan juureen tai keinojuureen eli implanttiin. Hampaan kruunuttaminen jäljellä olevaan juureen edellyttää, että juuri on hyvässä kunnossa.

Kruunu on yleensä keraaminen ja se näyttää ja tuntuu aidolta hampaalta. Keraaminen hammaskruunu on kestävä ja se myös tukee hammasta ja suojaa sitä lohkeamiselta. Keraaminen kruunu ei myöskään voi reikiintyä.

Hammaskruunun puhdistaminen

Suun bakteerit eivät vaurioita hammaskruunuja samaan tapaan kuin luonnollisia hampaita. Niistä kannattaa kuitenkin huolehtia yhtä hyvin kuin muistakin omista hampaista, erityisesti ikenien osalta. Myös hammaskruunun ja oman hampaan välinen ienraja on altis reikiintymiselle ja tulehduksille. Siispä hampaiden harjauksen ohella myös ienrajat kannattaa puhdistaa päivittäin.

Hammaskruunut ja hammassillat ovat tyypillisiä hampaille tehtäviä korjauksia. Kokonaan puuttuvan hampaan tai useampien hampaiden tilalle laitetaan hammassilta.

Jos luulet, että hammaskruunu voisi olla sinulle sopiva ratkaisu, varaa aika hammastarkastukseen, jossa pääsette miettimään sopivaa hoitoa yhdessä hammaslääkärin kanssa.

Tutustu myös näihin palveluihin