Milloin viimeksi kävit hammastarkastuksessa? Monella käyntiväli venyy pitkäksi ja syitä voi olla monenlasia. Oli viimeisestä käynnistä sitten vuosi tai vuosikymmen, meille voit tulla hyvillä mielin.
Omasta suusta kannattaa pitää huolta säännöllisesti, paitsi arjessa myös hammaslääkärikäynneillä. Luotettava ja ammattitaitoinen hammaslääkäri ei tuomitse tai arvostele, vaan auttaa sinua ja antaa tukea suun terveydestä huolehtimiseen. Hammaslääkärille kannattaa myös avoimesti kertoa esimerkiksi pelosta tai muista käynnin herättämistä ajatuksista. Todennäköisesti avoin keskustelu tekee käynnistäsi paljon odotettua miellyttävämmän.
Koko suun terveystarkastus
Jos edellisestä hammastarkastuksesta on ehtinyt vierähtää pitempi tovi, ei mielessä ehkä ole kovin tarkkaa kuvaa siitä, mitä tarkastuksessa tehdään ja miksi. Hammaslääkärimme Kaj Karlsson huomauttaakin, että kyse ei oikeastaan ole pelkästä hammastarkastuksesta, vaan koko suun terveystarkastuksesta. ”Tarkastuksessa tutkitaan toki ne hampaat mutta myös ikenet, suun limakalvot sekä purenta. Suun tulehdustilat ja sairaudet vaikuttavat ihmisen koko yleisterveyteen, siispä on hyvä puhua juuri terveystarkastuksesta”, Karlsson kertoo.
Suun tulehdustilat ja sairaudet vaikuttavat ihmisen koko yleisterveyteen, siispä on hyvä puhua juuri terveystarkastuksesta.
Yleinen terveydentila kannattaa myös käydä hammaslääkärin kanssa läpi ennen tarkastusta. Kun tulet ensimmäistä kertaa hammaslääkärin vastaanotolle, täytetään usein jonkinlainen esitietolomake. Lisäksi tarkastuskäynnillä keskustellaan hammaslääkärin kanssa omasta terveydentilasta ja suunterveyteen vaikuttavista arjen rutiineista ja tavoista. Esimerkiksi lääkityksellä voi olla vaikutusta suuhun ja sen hoitamiseen. Jos käynti pelottaa tai jännittää, kannattaa myös siitä kertoa hammaslääkärille. Pelosta voi kertoa myös jo ajanvaraustilanteessa.
Varsinaisessa tarkastuksessa tutkitaan jokainen hammas, niitä ympäröivät ikenet ja limakalvot sekä tarkistetaan purennan toimivuus. Tarvittaessa voidaan ottaa myös röntgenkuvia, joilla nähdään suun tilanne vielä syvemmin. Tehdyn tarkastuksen perusteella hammaslääkäri opastaa juuri sinulle sopivat tekniikat suun omahoitoon kotona. Pystytte myös yhdessä pohtimaan mahdollista jatkohoitoa ja siihen liittyviä kustannuksia.
Yksi huoli vähemmän
Tarkastuksen jälkeen tiedät, mitä suulle kuuluu. Kun suun omahoidon rutiinit ovat kunnossa, voit pitää hammaslääkärin poissa mielessä hyvän aikaa. Hammastarkastuksiin, eli suun terveystarkastuksiin, kannattaakin hammaslääkärin kanssa määritellä juuri sinun tarpeisiisi sopiva väli. Saat sen perusteella halutessasi kutsun seuraavaan kertaan. Arjen kiireissä vuosi tai parikin vierähtää nopeasti ja hammaslääkärikäynnit unohtuvat.
Hammastarkastus on viisasta tehdä säännöllisesti, vaikkei mitään vaivoja havaitsisikaan; tulehdukset ja reiät voivat lymytä suussa täysin oireettomina pitkän aikaa. Kun suu tarkastetaan säännöllisesti, mahdollisiin ongelmiin voidaan tarttua nopeasti ja hyvissä ajoin. Myös kustannukset jäävät pienemmiksi, kun ei tule tarvetta suurille remonteille.
Ajanvaraus hammastarkastukseen
Hammastarkastuksen maksutavat
Hammastarkastuksen hinnassa voi PlusTerveydessä olla asemakohtaisia eroja. Viitehintatietomme sekä tiedot kelakorvauksista löydät hinnastostamme ja ajanvarauksen yhteydestä. Hammastarkastuksen maksuun voit hyödyntää tavallisen korttimaksun lisäksi esimerkiksi Epassia tai Edenred Terveysetua. Tarjoamme hammashoitokustannuksiin myös erilaisia rahoitusvaihtoehtoja. Voit tutustua erilaisiin maksutapoihimme tästä.
Hammastarkastukseen voit varata ajan verkossa tai soittamalla suoraan sopivalle toimipisteelle.
Lämpimästi tervetuloa hammashoitoon!