ADHD tuo mielensisäistä levottomuutta ja tarkkaavaisuuden säätelyn haasteita. Keskittyminen voi tuottaa vaikeuksia ja impulsiivisuus aiheuttaa nopeatempoisuutta toiminnassa sekä ihmissuhteissa. Myönteisenä kääntöpuolena taas on energisyys ja uteliaisuus. Hallinnassa oleva impulsiivisuus on rohkeutta innostua ja heittäytyä uusiin asioihin.

ADHD-tukikäynneissä opitaan tunnistamaan omat ADHD:n aiheuttamat oireet. Lisäksi opetellaan tunnistamaan millaiset tilanteet ja toistuvat toimintamallit ovat haastavia ja haetaan toimivia keinoja niiden hallintaan. Yhdessä ammattilaisen kanssa mietitään, kuinka rakentaa omannäköinen ja hyvä arki, pysähdytään tunteiden äärelle sekä opitaan tunnistamaan niitä. Tukikäynneillä opitaan myös hakemaan uusia toimintamalleja ja uutta tapaa nähdä omat vahvuudet ja voimavarat.

Säännöllinen arki, riittävä lepo, liikunta ja ravinto sekä hyvä ihmissuhteiden ylläpito auttavat luomaan tasapainoa ja ovat perusta hyvinvoinnille. Tukea kannattaakin hakea varhain, jos ADHD-oireet kuormittavat arkea. Jos koet, että tarvitset apua esimerkiksi arjen- ja elämähallintaan, tukea oman itsetunnon vahvistamiseen, ihmissuhteisiin tai opiskelu-ja toimintakyvyn ylläpitoon, tule käymään psykologin vastaanotolla PlusTerveys Tunteen toimipisteillä

Ajanvarauksessamme autetaan sinua löytämään oikea apu: 0417313077

Voit myös varata ajan suoraan verkkoajanvarauksesta psykologi Hanna Mäki-Tuurille tai Otso Lensulle.

Tutustu myös näihin palveluihin

Tarjouksia ja ajankohtaista