Testaa suun kunto PerioSafe-sylkitestillä

Vastaanotollamme on käytössä PerioSafe-pikatesti, joka antaa sylkinäytteestä tärkeää tietoa ikeniesi terveydestä 10 minuutissa. Testitulos kertoo olemassa olevasta ien- ja kiinnityskudostulehduksesta, mutta ennen kaikkea se saattaa paljastaa vielä piilevän tulehduksen. Testi hyödyntää uusinta suomalaista tutkimustietoa suun entsyymeistä ja immuunijärjestelmään kohdistuvasta kuormituksesta, jota ei voi havaita perinteisin menetelmin hammashoidon yhteydessä.

Koska suun tulehdus ei aina oireile, ja matala-asteinenkin suun tulehdus vaikuttaa, myös oireettomana:

  • koko kehon yleisterveyteen
  • diabeteksen, reuman sekä sydän- ja verisuonitautien hoitotulokseen
  • hedelmällisyyteen
  • suorituskykyyn
  • iensairauksien kehittymiseen


Teemme sinulle testituloksen perusteella henkilökohtaisen ennakoivan hoidon ohjelman, jonka avulla ehkäiset ientulehduksen vaikutuksia jo ennen kuin ne ovat silmin havaittavissa tai muutoin haitaksi terveydellesi. Testi voidaan tehdään osana muuta suun terveydentilanteen kartoitusta joko suuhygienistin tai hammaslääkärin toimesta. Ennen testiä ei voi syödä, jauhaa purkkaa, harjata hampaita tai purskutella noin 30 minuuttia ennen varsinaista testiä.

PerioSafe-mittauksen ja hoito-ohjelman hinta on 32 € (+ palvelumaksu).

Hampaiden valkaisukonsultaatio Pukinmäen Hampaassa

Suuhygienistimme tarjoaa hampaiden valkaisukonsultaatiota. Konsultaatiokäynnillä keskustellaan toiveistasi, tehdään suppea suun terveystarkastus, määritellään yhdessä asiakkaan kanssa hampaiden lähtösävy ja käydään läpi hampaiden valkaisu toimenpiteenä.

Valkaisukonsultaation hinta on 30 €. Jos päädyt tulemaan Pukinmäen Hampaaseen hampaiden valkaisuun, vähennämme konsultaation hinnan varsinaisesta valkaisun hinnasta.

Huomioithan, että turvallisen hampaiden valkaisun edellytyksenä on terve suu. Konsultaatiokäynnillä saatetaan huomata esimerkiksi tarve hammaskiven poistolle tai hammaslääkärin tekemälle tarkastukselle ennen hampaiden valkaisua.