Kevytnukutus eli sedaatio on nimensä mukaisesti nukutushoitoa kevyempi hoitovaihtoehto, jossa potilas rentoutetaan hammaslääkärin tekemää hammashoitoa varten. Kevytnukutuksessa anestesiaerikoislääkäri antaa suonensisäisen lääkerentoutuksen, jonka aikana potilas pysyy hereillä, mutta ajantaju häviää ja kivuntunne lievittyy. Toimenpide on turvallinen eikä sitä tarvitse pelätä. Kevytnukutuksesta toipuminen on nukutuksesta toipumista nopeampaa ja sedaatiossa tapahtuvan hammashoidon jälkeen kotiin voikin lähteä 1-2 tunnin kuluttua. Kevytnukutuksessa tehdyn hammashoidon pituus on yleensä 1-2 tuntia. Kevytnukutukseen tullaan aina yleishammaslääkärin tekemän tutkimuksen ja esitietojen selvityksen kautta. Tällä käynnillä käydään läpi hoidon kulku ja kustannukset.

Milloin kevytnukutus on hyvä vaihtoehto?

Jos pelkäät tai jännität hammashoitoa, voi kevytnukutus auttaa rentoutumaan toimenpiteen aikana ja unohtamaan pelon. Myös laajojen tai pitkäkestoisten hoitotoimenpiteiden yhteydessä kevytnukutus voi tehdä olostasi mukavamman toimenpiteen aikana. Tällaisia hoitoja voivat olla esimerkiksi useamman implantin asentaminen yhdellä kertaa tai proteesin hionta. Myös tapauksissa, joissa hampaiden hoito vaatii useita paikkauksia, voidaan hyödyntää kevytnukutusta.

Kevytnukutus PlusTerveydessä

Jos olet kiinnostunut kevytnukutuksesta, voit tiedustella sitä hammaslääkäriltäsi ennen hoitoa. Hammaslääkäri harkitsee sedaation käytön tapauskohtaisesti tehtävän toimenpiteen ja potilaan tilanteen mukaan.

 

Tutustu myös näihin palveluihin

Tarjouksia ja ajankohtaista