Suomen suurimpiin terveyspalveluyrityksiin kuuluva PlusTerveys täytti syyskuussa 40 vuotta. Yritys juhlisti syntymäpäiväänsä tekemällä lukuisia hyväntekeväisyyslahjoituksia toimipisteiden henkilöstön, hammaslääkäreiden ja lääkäreiden valitsemiin paikallisiin kohteisiin.

Suomalainen, yli 100 paikkakunnalla toimiva PlusTerveys aloitti toimintansa syyskuussa 1978. Toiminnan alusta asti paikallisuus ja toimiminen osana paikallisyhteisöä on ollut yritykselle ja siinä työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille tärkeä arvo. Tätä paikallista, henkilöstöä arvostavaa toimintatapaa haluttiin nostaa esiin myös juhlavuonna.

”Olemme toimineet osana suomalaista terveydenhuoltoa vuosikymmeniä ja nähneet, miten toimintaympäristömme, yhteiskunta ja avun tarve on sinä aikana muuttunut. Päätimme juhlistaa 40-vuotissyntymäpäiväämme kantamalla kortemme kekoon paikallisen hyvinvoinnin puolesta. Toimipisteidemme henkilöstö, hammaslääkärit ja lääkärit valitsivat omilla paikkakunnillaan kohteita, joiden toimintaa he halusivat tukea”, kertoo PlusTerveyden kehitysjohtaja Miina Pulkkinen. 

”Tavoitteenamme oli, että 40 vuoden kunniaksi henkilöstömme valitsisi 40 tuettavaa kohdetta. Henkilöstön innostuneisuuden vuoksi, emme kuitenkaan rajanneet kohteiden lukumäärää vaan halusimme tukea kaikkia henkilöstön valitsemia kohteita.”

PlusTerveys lahjoitti 40 toimintavuotensa kunniaksi 40.000 euroa 56 paikalliselle hyväntekeväisyyskohteelle ja seuralle. Suurin osa lahjoitusvaroista käytettiin hyvän tulevaisuuden rakentamiseen eli lasten ja nuorten sekä ongelmissa olevien perheiden hyvinvoinnin tukemiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Lisäksi tuettiin muun muassa omaishoitajien arvokasta työtä ja vanhusten elämänlaatua nostavia hankkeita. 

”Lahjoituksien kohteilta ja omalta henkilöstöltämme saadun hyvän palautteen rohkaisemina uskallan haastaa muut suomalaiset terveyspalvelualan yritykset mukaan tukemaan paikallisia yhteisöjä”.   

Katso tästä PlusTerveys Oy:n lahjoituskohteet.

Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Miina Pulkkinen, 040 5328836, [email protected]