Olemme mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa. Kampanjassa haluamme muistuttaa kotimaisuuden merkityksestä työmme taustalla.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. PlusTerveyden toiminta sijoittuu kokonaisuudessaan Suomeen  ja olemmekin 100% kotimainen yritys. Omistajiamme ovat meillä työskentelevät lääketieteen ammattilaiset: hammaslääkärit, erikoislääkärit, fysio- ja psykoterapeutit sekä hammasteknikot, eikä toiminnassamme ole lainkaan pääomasijoittajia. Kannamme ylpeydellä suomalaisen työn merkkiä.

Meille suomalaisen työn merkki merkitsee luotettavaa ja laadukasta palvelua

"Lähdimme mukaan kampanjaan, koska Avainlippu on jo pitkään kulkenut mukanamme tärkeänä osana yhtiön toimintaa ja arvoja. Meille suomalaisen työn merkki merkitsee luotettavaa ja laadukasta palvelua, jonka avulla voimme paitsi edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia myös luoda Suomeen työpaikkoja", kertoo PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n toimitusjohtaja Tiina Ristola.

Kotimaisuuden ohella paikallinen palvelu on meille tärkeä arvo. Haluamme, että asiakkaillamme ympäri Suomen on mahdollisuus päästä hoitoon mahdollisimman lähelle, esimerkiksi omalle tutulle hammaslääkärille. Toimipisteemme ovat omanlaisiaan ja edustavat aidosti paikallista elämänmenoa omissa kunnissaan. Vastaanotoillemme pääsee missä päin Suomea tahansa, ja henkilöstömme on aina sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista hoitoa. Yhdessä kaikista paikallisista toimijoistamme muotoutuu koko Suomen laajuinen PlusTerveys. 

Kolmevuotisella Onhan siinä Avainlippu -kampanjalla Suomalaisen Työn Liitto haluaa nostaa Avainlipun sille kuuluvaan arvoon.  

"Tutkimustulokset kertovat, että suomalaiset haluavat tehdä arvopohjaisia valintoja. Tämä usein unohtuu ostopäätöshetkellä. Kampanjan avulla pysäytämme asiakkaan ostopäätöksen äärelle. Opetamme tarkastamaan ostotilanteessa, onko tuotteessa tai palvelussa Avainlippu. Näin autamme asiakkaita tekemään omien arvojensa mukaisia valintoja", kertoo kampanjan projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta. 

Seuraa kampanjaa ja osallistu keskusteluun somessa: #Avainlippu #OnhansiinäAvainlippu #Plusterveys

PlusTerveys Hammaslääkärit Oy on Suomen suurimpia yksityisiä suun terveydenhuollon palveluita tuottava yritys. Laaja palveluverkostomme kattaa noin 120 hammaslääkäriasemaa 70 paikkakunnalla ympäri Suomen. PlusTerveys Hammaslääkäreissä työskentelee reilu 1000 henkilöä. PlusTerveys Hammaslääkärit Oy on osa PlusTerveys-konsernia, jonka omistajia ovat PlusTerveydessä työskentelevät lääketieteen ammattilaiset. Olemme 100% kotimainen yritys. Meille tärkeitä arvoja ovat yksilöllisyys, paikallisuus ja eettisesti kestävä toiminta. www.plusterveys.fi 

Onhan siinä Avainlippu -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten yhteinen kolmivuotinen kampanja. Kampanjan tehtävänä on lisätä Avainlippu-alkuperämerkin tunnettuutta ja vaikutusta ostopäätöksiin. www.avainlippu.fi