Lääkäri katsoo suurennuslasin läpi

Työterveyshammashoito on yksi tulevaisuuden rekrytointivalteista

Yksityisiä terveydenhuoltopalveluja tarjoava PlusTerveys on huomannut työterveyteen yhdistetyn hammashoidon kiinnostavan yrityksiä aiempaa enemmän. Hammashoitopalveluilla on muutenkin kysyntää: yli 90 paikkakunnalla toimiva PlusTerveys on laajentanut viimeisimmäksi hammashoitopalvelujaan Jyväskylässä, jossa toiminta on jo aiemminkin ollut hyvin aktiivista. - Jyväskyläläiset ovat tiedostaneet, että säännöllinen hammashoito on kaikkein kustannustehokkainta, sanoo PlusTerveyden toimitusjohtaja Eila Annala.

Yritykset ovat kiinnostuneita ottamaan hammashoidon osaksi työterveyspalvelujaan, sillä hammasterveyden merkitys työntekijän kokonaisterveydelle tiedostetaan nykyisin aiempaa paremmin. Taloustilanteen parantuessa kilpailu työntekijöistä lisääntyy monilla aloilla ja hammashoitopalvelut ovat tulevaisuudessa jopa yksi rekrytointivalteista.

- PlusTerveys on tarjoaa työterveyshammashoitoa valtakunnallisesti. Suurin osa palvelun hyödyntäjistä on pieniä tai keskisuuria yrityksiä, jotka ovat nähneet hammashoidon hyödyttävän työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vaikuttavan myös työtyytyväisyyteen, PlusTerveyden toimitusjohtaja Eila Annala kertoo.

Työntekijälle verottoman edun edellytyksenä on yrityksen ja hammaslääkäriaseman kirjallinen sopimus. Etuuden on oltava koko henkilökunnan käytössä. Valtiolta työnantaja saa käynnistä maksettavan Kela-korvauksen, joka on samansuuruinen kuin työntekijän saama korvaus silloin, kun tämä maksaa itse hammaslääkärikäyntinsä.

- Hammashoidon tulisi nousta Kela-korvattavuudessa samaan luokkaan muun työterveyshuollon kanssa. Tämä parantaisi paitsi suomalaisten suun terveyttä myös lyhentäisi julkisen hammashoidon jonoja, Annala sanoo.

PlusTerveys laajenee Jyväskylässä

PlusTerveydellä on Jyväskylässä vahva edustus, ja yhteistyö hammaslääkäreiden kesken on alueella aktiivista. Tammikuussa 2010 Jyväskylässä aloitti toimintansa uusi hammaslääkäriasema, PlusTerveys-Harjun Hammas. Lisäksi huhtikuussa 2010 hammaslääkäriasema PlusTerveys-HammasSirkku muutti suurempiin tiloihin ja kasvattaa toimintaansa.

- Tarjoamme muun muassa luusiirtein tehtäviä keinojuurihoitoja, joita tehdään muualla vähän ja joiden tekjöistä on pulaa. Cerec-tekniikalla tehtävät keraamiset paikat sekä Zoom-valkaisut ovat kasvattaneet suosiotaan eri-ikäisten, luonnollisen valkoisia hampaita toivovien keskuudessa, kertoo PlusTerveys-Harjun Hampaan vetäjä Arja-Liisa Mäenpää.

- Tiimimme vahvuus on erittäin hyvin toimiva yhteistyö. Olemme erikoistuneet myös pelkopotilaiden hoitoon sekä kivunlievitykseen. Hammaslääkärikäyntien on mahduttava asiakkaiden erilaisiin elämäntilanteisiin ja aikatauluihin, jotta hoitoon on helppo ja miellyttävä sitoutua. Haluammekin tarjota asiakkaillemme hoitoa heille parhaiten sopivina aikoina, kertoo PlusTerveys-Hammas-Sirkun vetäjä Sirkku Meriläinen-Vapola

- Jyväskylän alueella asuu itsestään huolehtivia suomalaisia, jotka haluavat omahammaslääkärin. Tutkimusten mukaan omahammaslääkärin käyttö on kustannustehokkainta ja auttaa pitämään hampaat ja suun terveinä. Alueen hammaslääkärit ovat löytäneet asiakkaansa ja palvelevat heitä asenteella, jonka potilaat ovat säännöllisissä asiakastyytyväisyystutkimuksissamme arvioineet erinomaiseksi, kertoo PlusTerveyden toimitusjohtaja Eila Annala.

Lisätietoja:

PlusTerveys Oy, toimitusjohtaja Eila Annala, puh. 09 3510 4450
PlusTerveys Oy, markkinointipäällikkö Tarja Ramberg, puh. 040 551 4593
PlusTerveys-Harjun Hammas, hammaslääkäri Arja-Liisa Mäenpää, puh. 010 420 8220
PlusTerveys-HammasSirkku, hammaslääkäri Sirkku Meriläinen-Vapola, puh. 014 211 665
PlusTerveys-Kalevankadun Hammaslääkärit, aluejohtaja, hammaslääkäri Ingvor Anttinen, puh. 014 211 342

10.5.2010

Etsitkö vaihtoehtoa urallesi?

Olipa edessäsi pieniä tai isoja kysymyksiä, onneksi meillä on vaihtoehtoja ja vapaus valita juuri itsellemme sopivin asia.

Kun mietit uraasi, tutustu ja punnitse rauhassa, miksi PlusTerveys olisi sinulle sopivin vaihtoehto.