PlusTerveyden ympäristöohjelma

Yhtenä maan suurimmista terveydentuottajista tunnemme vastuumme elinympäristömme hyvinvoinnissa ja olemme sitoutuneet noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita.

Työympäristö ja ympäristönsuojelun periaatteet

Tavoitteenamme on, että yksikkömme käyttävät vain sellaisia toimintatapoja ja tuotteita, jotka järjestelmällisesti vähentävät ympäristöön ja terveyteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia. Tavoitteenamme on myös houkuttelevat, tehokkaat ja turvalliset työpaikat.

Yhteistyö

Uskomme, että jokaisella yksiköllä on sekä kyky että halu ottaa henkilökohtaisesti vastuuta ympäristöstä. Olemme myös vakuuttuneita, että voimme yhdessä toimien suojella yhteistä ympäristöämme.

Viranomaissäädökset

Yhtiömme luonnollinen lähtökohta on asetettujen säädösten noudattaminen ja ympäristönsuojelua koskevien määräysten täyttäminen. Yhtiön toimintaperiaatteisiin kuuluu myös näiden asioiden edelleen kehittäminen.

Laatu

Korkea laatu päivittäisessä työssä tukee kestävän kehityksen periaatteita. Ympäristönsuojelu on osa jatkuvaa laadun parantamista ja kehittämistä jokaisessa yksikössämme.

Jaa sivu

Raittinen-Sami