PlusTerveys_osio

PlusTerveyden vaiheet

1978
Suomalaiset hammaslääkärit aloittivat PlusTerveys Oy:n hammaslääkäritoiminnan nimellä Ky Suomen Hammashuolto. Heidän mallinaan oli ruotsalainen, lääkäreiden perustama Praktikertjänst. Tässä mallissa lääkärit ja hammaslääkärit olivat työsuhteessa ja harjoittivat vastaanottotoimintaa yhtiön puitteissa. Näin lääkäreiden ja hammaslääkäreiden eläke- ja sosiaaliturva oli saatu samalle tasolle kuin muillakin palkansaajilla. Varsinainen hammaslääkäritoiminta aloitettiin syyskuussa 1978.

1979
Ensimmäinen tilikausi päättyi. Palkansaajia oli 167 (55 hammaslääkäriä, 108 avustavaa ja 4 hallintolaista). Toiminnan käynnistämiskustannuksista huolimatta tilikausi oli voitollinen.

1984
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä yhtiö katsottiin eri verovelvolliseksi ja hammaslääkärit siten palkansaajiksi. Näin oli varmistettu mahdollisuus harjoittaa vastaanottotoimintaa yhtiömuodossa työsuhteessa. Tämä merkitsi kehittyneempää ja tehokkaampaa toimintaa sekä turvallisuutta.
Hammaslääkäri saattoi keskittyä oman koulutuksensa mukaisen työn tekemiseen ja antaa hallinnon asiantuntijoiden hoitaa mm. hankinnat, vakuutukset, kirjanpidon, tietojenkäsittelyn, koulutuksen, laki- ja veroasiat, palkanlaskennan, investoinnit, perinnän ja markkinoinnin.

1986
Ky Suomen Lääkäripalvelut perustettiin lääkäreille 16.1.1986 Ky Suomen Hammashuollon mallin mukaisesti. Ky Suomen Hammashuolto muuttui osakeyhtiöksi 3.12.1986.

1988
Ky Suomen Lääkäripalvelut muutettiin Suomen Lääkäripalvelut Oy:ksi 30.6.1988.

1994
Konsernin oma eläkesäätiö aloitti toimintansa 1.1.1994. Eläkesäätiön tarkoituksena on työntekijäin eläkelaissa (TEL) säädetyn vähimmäiseläketurvan mukaisten etujen antaminen ja mainittujen etujen tuottaminen eläkevakuutusyhtiötä taloudellisemmin.

2002
Yhtiöiden nimet muuttuivat PlusTerveys-alkuisiksi eli Suomen Hammashuolto Oy:stä tuli PlusTerveys-Hammaslääkärit Oy, Suomen Lääkäripalvelut Oy:stä PlusTerveys-Lääkärit Oy ja Hammake Oy:stä PlusTerveys-Invest Oy.

2006
PlusTerveys-Lääkärit Oy sulautui emoyhtiöönsä PlusTerveys-Hammaslääkärit Oy:öön 28.2.2006. Sulautumisen yhteydessä emoyhtiön nimi muutettiin PlusTerveys Oy:ksi. Sulautumisella haluttiin selkeyttää PlusTerveys-konsernin yhtiörakennetta ja yksinkertaistaa hallintoa.

2008
PlusTerveys täytti 30 vuotta. Jatkuvasti muuttuvalla ja kilpaillulla terveydenhuollon kentällä PlusTerveyden toimintamalli on edelleen ajankohtainen. Ensimmäinen hammasteknikko aloitti yhtiössä.

Etsitkö vaihtoehtoa urallesi?

Olipa edessäsi pieniä tai isoja kysymyksiä, onneksi meillä on vaihtoehtoja ja vapaus valita juuri itsellemme sopivin asia.

Kun mietit uraasi, tutustu ja punnitse rauhassa, miksi PlusTerveys olisi sinulle sopivin vaihtoehto.