Lääkärit arvostavat osakkuutta uudistuvassa ja ammattilaisten omistamassa yrityksessä
PlusTerveys tarjoaa yksityisiä lääkäripalveluja yli 20 vuoden kokemuksella
Tutkimusten mukaan erityisesti terveyskeskuslääkärit kokevat työnsä kuormittavaksi. Sen sijaan yksityissektorilla työskentelevät lääkärit tuntevat huomattavasti kollegojaan vähemmän kiirettä ja tekemättömien töiden painetta. PlusTerveys-konserni on tarjonnut yksityisiä lääkäripalveluja reilun 20 vuoden ajan. Erityisen palkitsevana osakkaat ja koko muu henkilökunta kokevat koulutuksen. ”Läheinen ja luotettava palvelu syntyy siitä, että osakkaita ja työntekijöitä palkitaan sekä motivoidaan kehittämään itseään ammattilaisyhteisössä”, sanoo toimitusjohtaja Eila Annala.
Kymmenen viime vuoden aikana yksityissektorilla työskentelevien lääkärien määrä on kasvanut noin 60 prosenttia. Yksityistä vastaanottoa pitää arviolta 1 748 ja sivutoimista yli 4 000 lääkäriä. Ns. keikkatyötä on työvoimaa välittävän yrityksen kautta tehnyt runsaat 8 prosenttia lääkäreistä. Vuonna 2004 vastaava osuus oli 5 prosenttia. Yleisintä vuokralääkärinä toimiminen on alle 30-vuotiainen keskuudessa (1). Erikoislääkärien eläkkeelle siirtyminen kiihtyy jatkuvasti. Vuonna 2015 yli 30 prosenttia erikoislääkäreistä on yli 63-vuotiaita (2).
Yksityiset terveydenhuoltopalvelujen tarjoajat kilpailevat eri alojen parhaista osaajista. Nuorekkaan ja avoimen työyhteisön lisäksi lääkärit arvostavat hyviä ansioita. PlusTerveyden toimintamalli, praktikustyösuhde, kokoaa yhteen omistaja-, yrittäjä- ja työsuhdemallien parhaat puolet. Työsuhteessa toteutuvat turvallisen työsuhteen edut ja säännölliset ansiot. Palkkausjärjestelmään kuuluvat kaikki verohallituksen vahvistamat luontoisedut. Osakkeenomistajalla on lisäksi mahdollisuus merkittäviin lisäansioihin ja vakaat talousnäkymät osakkeen arvonnousun myötä.
”Lääkärit arvostavat itsenäisyyttä ja haluavat johtaa itseään. Meille onkin hyvä tulla osakkaaksi, sillä olemme taloudellisesti vahva yritys, joka ajaa osakkaidensa etuja. Tämä heijastuu koko henkilökuntamme hyvinvointiin, tehostaa esimerkiksi hallintopalvelujen kehittämistä sekä varmistaa asiakkaillemme korkeatasoiset ja yksilölliset lääkäripalvelut”, sanoo toimitusjohtaja Eila Annala.
Alusta saakka ammattilaisten omistuksessa
PlusTerveyden valtteja ovat läheisyys ja laatu: jo 90 paikkakunnalla toimivan yrityksen omistavat ja sitä hallinnoivat yhtiössä työskentelevät lääkärit ja hammaslääkärit, eivät esimerkiksi pääomasijoittajat. Konsernin palkkalistoilla on lisäksi työssään viihtyviä fysioterapeutteja, hoitohenkilökuntaa sekä hallintohenkilökuntaa. Tulevaisuudessa osakkaiksi tulee myös fysioterapeutteja ja hammasteknikoita.
Aluejohtajien luotsaamat ammattilaiskollegat kehittävät yritystä pitkällä tähtäimellä, erillään kvartaalitalouden paineista. Vuonna 1978 perustettuun yritykseen on kertynyt runsaasti kokemusta erilaisista toimintatavoista, joita myös kehitetään uudistavalla otteella. Yrityksen jokaisella osakkaalla on yksi ääni riippumatta osakkeiden määrästä. Tämä mahdollistaa yrityksen aidon kehittämisen ja uudistamisen sekä keskustelevuuden.
”PlusTerveys on haluttu työyhteisö, sillä meillä on jo 30 vuoden kokemus yksityisten terveydenhuoltopalvelujen tarjoajana. Tiedämme, kuinka kehittyä ja uudistua pitkäjänteisesti, mutta pysyä nuorekkaina. Esimerkiksi vastaanottotoimintaa tukevia palveluja kehitetään yhdessä hallinnon kanssa. Näin lääkärit voivat keskittyä oleellisimpaan eli kliiniseen työhön”, sanoo Annala.
Koulutus auttaa kehittymään
PlusTerveydessä huolehditaan hyvin lääkärien täydennyskoulutuksesta. "Lisäksi meillä on oma koulutusohjelmamme ProPlus, joka tarjoaa tietoteknisiä ja sisäistä työtä kehittäviä kursseja. Lääkärimme osallistuvat myös kansainvälisiin kongresseihin. Avoin keskusteluilmapiiri näkyy myös koulutustoiveiden huomioimisessa. Vaikka lääkärit haluavat tehdä työtään itsenäisesti, mikään ei korvaa yhteyttä kollegoihin ja tuoreimpaan oman alan tietotaitoon”, kertoo Annala.
Lääkärit kokevat johtamisen oikeudenmukaisuuden sekä omaan työhön liittyvät vaikutusmahdollisuudet tärkeiksi syiksi jatkaa ja innostua työstä vielä eläkeiän lähestyessäkin (3). Samat tekijät motivoivat kaikenikäisiä lääkäreitä.
”Kun lääkärin on hyvä olla työssään, saavat potilaatkin parasta mahdollista hoitoa. Tarjoamme asiakkaillemme tutun ja turvallisen lääkärin, joka on aidosti innostunut työstään”, sanoo Annala.
(1) Suomen Lääkäriliiton Lääkärikysely 2007
(2) Suomen Lääkäriliiton selvitys vuodelta 2006
(3) Lääkärien työolot ja terveys 2006 -tutkimus: Suomen Lääkärilehti 20-21/2007
Lisätietoja:
PlusTerveys Oy:
Markkinointipäällikkö Tarja Ramberg, puh. 040 551 4593
PlusTerveys on monipuolinen yksityisten terveydenhuoltopalvelujen tarjoaja. Vuonna 1978 perustettu yritys toimii Suomessa 90 paikkakunnalla. PlusTerveyden omistavat yhtiössä työskentelevät hammaslääkärit ja lääkärit. Heidän lisäkseen yrityksessä työskentelee fysioterapeutteja sekä hoito- ja hallintohenkilökuntaa. Työntekijöitä oli vuoden 2007 lopussa 1 147.
PlusTerveyden arvot ovat johdettavissa yhtiön nimen alkuosasta Plus; palveleva, luotettava ja laadukas, uudistuva sekä sitoutunut. PlusTerveys tarjoaa korkeatasoiset terveydenhuoltopalvelut asiakasta kunnioittaen. Yrityksen visiona on tarjota laadukkaita palveluja ja olla uudistuva ja haluttu työyhteisö.
PlusTerveys -konserniin kuuluvat emoyhtiö PlusTerveys Oy ja tytäryhtiö PlusTerveys-Invest Oy. PlusTerveydellä on oma eläkesäätiönsä, PlusTerveys-Eläkesäätiö, joka hoitaa lakisääteiset TYEL-eläkkeet.
Vuonna 2007 PlusTerveys -konsernin liikevaihto oli 99,3 miljoonaa euroa 15,8 prosentin liikevoitolla.